Wednesday, December 16, 2015

Korko

Korko on tärkein ymmärrettävä termi henkilökohtaisten raha-asioiden hoitamisessa. Maksat korkoa korvauksena, kun velkaannut. Velka sisältää lainatun summan ja siitä maksettavan koron. Korko on hinta, jonka maksat velkojalle, jotta hän suostuu lainaamaan pyydetyn summan. Koron maksaminen tarkoittaa sitä, että lainatessasi vähennät mahdollisuuksiasi kuluttaa rahaa tulevaisuudessa. Luottamus kykyysi maksaa laina takaisin ratkaisee pitkälti koron suuruuden. Mitä luotettavampi olet sitä vähemmän korkoa maksat. Toinen merkitsevä asia on yleinen korkotaso eli velan keskimääräinen markkinahinta. Sen määräytyminen on niin monimutkainen ja yksilölle vähäpätöinen asia, että en käsittele sitä. Sen sijaan maksettujen korkojen suuruus on tärkeä asia kannaltasi.


Korot ilmoitetaan yleensä vuosikorkoina. Tämä pätee erityisesti kuluttajiin. Sama vuosikorko voi juosta vuosikymmenien ajan. Yleensä korkoja tarkistetaan puolen vuoden välein, kun lainataan rahaa pidemmäksi aikaa. Korkojen tarkistuksessa maksettava korko muuttuu lähinnä ohjauskoron markkinamuutosten seurauksena. Lisäksi pidemmissä lainoissa on korkomarginaali joka kertoo kuinka paljon suurempi maksettava lainakorko on kuin ohjauskorko. Kuvitteellisena esimerkkinä voidaan pitää asuntolainaa, jonka ohjauskorko on 1%. Sen marginaali on sovittu prosentiksi eli asuntolainan kokonaiskorko on 2%:ia. Kiinteän koron neuvottelu pankin kanssa on myös mahdollista. Kiinteät korot tulevat ainakin aluksi kalliimmaksi. Niiden suurin etu on ennustettavuus.


Korkoa korolle ilmiö


Yksittäiset vuosikorot ja niiden vaikutukset henkilökohtaisiin raha-asioihin näyttävät pieniltä. Suuremmat ongelmat seuraavat sinua, jos et ymmärrä korkoa korolle -ilmiötä. Ilmiö vaikuttaa parhaimmillaan tai pahimmillaan vuosikymmenien ajan sinuun. Sinulle tämä ilmiö on tärkein matemaattinen tosiasia, jonka ymmärrys parantaa mahdollisuuksiasi vaurastua. Se vaikuttaa kahteen suuntaan. Velkaa ottamalla korkoa korolle ilmiö toimii sinua vastaan. Myös inflaatio toimii vuosien saatossa sinua vastaan. Inflaation vastakohta deflaatio toimii puolestasi. Saat hyödyn korkoa korolle ilmiöstä mikäli teet järkeviä sijoituksia.


Järkevien sijoitusten määritelmä vaihtelee henkilöstä riippuen. Kun sijoitusten tuotto kulujen ja verojen jälkeen on suurempi kuin rahan nimellisarvon pieneneminen, voidaan sijoitusta pitää järkevänä korkoa korolle ilmiön perusteella. Kategoriaan kuuluvat odotusarvoltaan ainakin seuraavat sijoitukset: Osakkeet, osakerahastot, asunnot, metsä ja monet muut. Täydennä itse tätä listaa ottamalla selvää muista mahdollisuuksista, kuten velkojaksi ryhtymisestä. Huomaa myös se, että suurin osa listassa mainittavista sijoituskohteista ei liikuta hintaansa vain ylöspäin vaan hinnat vaihtelevat.


Siksi sinun pitää ymmärtää ettet voi sijoittaa rahoja, joita tarvitset jokapäiväisessä elämässäsi ainakaan lähimmän viidentoista vuoden sisään. Vielä pidempi aikaväli on parempi. Lisäksi sinun on ymmärrettävä se tosiasia ettei oma koti ole sijoitus. Se ei tuota sinulle positiivista kassavirtaa joka näkyisi sinulle positiivisena korkoa korolle ilmiönä. Sinä tarvitset katon pääsi päälle, joten oma koti on kulutushyödyke. Aina välillä tulee vastaan ihmisiä, jotka pitävät kotiaan sijoituksena, mutta tämä on väärinkäsitys. Oman kodin hankkiminen velalla on paras tapa kärsiä korkoa korolle ilmiöstä, mutta se ei silti tuota positiivista kassavirtaa. Voit kutsua oman asunnon ostamista säästämiseksi mikäli asumiskustannuksesi vähenevät.

Voisin vääntää lukemattomia graafeja ja laskutoimituksia korkoa korolle -ilmiöstä. En ala sitä tekemään. Syy siihen on se, että vain sinä voit tehdä niitä lisätäksesi ymmärrystäsi. Kun alat opiskelemaan korkoa korolle -ilmiötä niin muista laskea inflaatio jokaiseen laskutoimitukseen mukaan. Vain reaalituloilla kulujen ja verojen jälkeen on merkitystä. Voit käyttää seuraavaa hieman yksinkertaistettua yhtälöä korkoa korolle ilmiön laskemiseen:


(1+x/100)^y, missä


x=reaalituottoprosentti, y= sijoituksen kesto vuosissa ja lopputulos kertoo kuinka monikertaisena sijoitettu summa saadaan takaisin. Lopputulos voi olla myös negatiivinen mikäli inflaatio on tuottoprosenttia korkeampi.

Seuraavissa listoissa on lueteltu muutamat negatiiviset ja positiiviset lähteet korkoa korolle -ilmiöön.


Negatiiviset: lainojesi korot, rahastojen hallinnointipalkkiot, osinkoverot, lainasi, inflaatio, jne.


Positiiviset: voitolliset sijoituksesi, lainaamistasi rahoista saadut korot, säästöistäsi saadut korot mikäli ne ylittävät inflaation, deflaatio, jne.


Sinun tehtäväsi on etsiä kaikki sinuun vaikuttavat korkoa korolle -ilmiöt ja laskettava oletko meno- vai saamapuolella sen suhteen. Tämän toimituksen jälkeen sinun tulee ajatella kuinka iän pitää vaikuttaa tähän ilmiöön.


Tässä on paljon mietittävää. Seuraava kirjoitus ilmestyy vuodenvaihteen jälkeen, koska yritän pitää loppuvuoden lomaa ja toivon myös lukijoideni keskittyvän rauhoittumiseen loppuvuoden.


Hyvää joulua ja uutta vuotta!


-TT

No comments:

Post a Comment