Wednesday, November 25, 2015

Suuruuden ekonomia

Suuruudella on monia etuja, mutta sillä on myös haittoja. Suuruus pitää jakaa kahteen eri osaan. Absoluuttiseen ja suhteelliseen suuruuteen. Absoluuttinen suuruus tarkoittaa mahdollisimman suurta kokoa. Suhteellinen suuruus tarkoittaa, että yritys, maa tai jokin muu organisaatio on toista tasvaavaa suhteessa suurempi. Pienempikin yritys voi olla suuri suhteessa kilpailijoihinsa. On tärkeämpää olla suurimpien joukossa siinä mitä tekee kuin olla suuri ja olla alallaan pienempien joukossa. Mikäli yritys ei ole tietyllä alalla kahden suurimman joukossa, tulee sen erottua muista jollakin tavalla. Esimerkiksi Nokian Renkaat on erikoistunut talvirenkaisiin, joissa on suurimpien joukossa. Kesärenkaissa se ei ole läheskään suurin.



Suurempi koko mahdollistaa asioita. Se saa yksikkökustannukset kilpailijoita pienemmiksi, koska monet kustannukset riippuvat yrityksen koosta. Isommassa yrityksessä on työntekijöillä paremmat mahdollisuudet erikoistua. Suurempi koko parantaa mahdollisuuksia markkinoida tuotteita tai palveluita. Tuotteiden ja palveluiden saatavuutta on helpompi parantaa yrityksen koon ollessa suuri. Suurempi koko tuottaa enemmän soosiaalisia todisteita. Ne kasvattavat myyntiä. Sosiaaliset todisteet lisäävät asiakkaiden haluja ostaa tuotteita tai palveluita. Niitä voi myös myydä kalliimmalla todisteiden ansiosta.



Suhteellisen koon ollessa kilpailijoita suurempi, on helpompi tehdä rahaa. Vähän kilpailijoita sisältävät liiketoiminta-alat ovat muita parempia rahantekoon. Monopolien ja oligopolien on helpompi tehdä rahaa. Mikäli kehität jotain ainutlaatuista, voit luoda itsellesi monopolin. Monopolin voi tuottaa mm. hankkimalla patentin. Pienenä tekijänä ei kannata kilpailla suhteellisesti suurempia kilpailijoita vastaan.



Suuruus ei tuota yritykselle pelkästään hyötyjä. Se tuottaa monenlaisia haittoja. Iso koko lisää byrokratiaa. Papereiden pyörittämiseen kuluu entistä enemmän aikaa ja vastuu alkaa siirtymään jatkuvasti eteenpäin. Hallintokerroksia muodostuu liikaa, päätöksenteko ja reagointi ongelmiin hidastuvat. Eri liiketoimintojen välille voi tulla kiistaa yrityksen parhaista resursseista. Koko voi tuottaa myös perverssejä kannustimia siirtää vastuuta. Se tuottaa helpommin mahdollisuuksia karata yrityksen ydinliiketoiminnoista. Hyppäykset aloille, jotka eivät ole yrityksen vahvuuksia voivat tehdä tuhoa.



Nokia on yksi malliesimerkki suuruuden ekonomian tuottamista ongelmista. Sen hallinto paisui pullataikinan lailla. Ylin johto toimitusjohtaja Ollilaa myöten muuttui ja ongelmia alettiin lakaista maton alle. Se ei myöskään osannut reagoida muutoksiin, joita matkapuhelinmarkkinoilla tapahtui, kuten kosketusnäyttöjen tulo. Kaiken tämän lisäksi se yritti miellyttää jokaista asiakasta tarjoamalla paljon erilaisia puhelinmalleja. Nokian kilpailija Apple taas toimii käsittääkseni vieläkin enemmän pienyrityksen lailla. Sillä on pienet työryhmät, se ei myy monia eri tuotteita, se ei pyöri yhtä suurella hallinnolla ja keskittyy ydinosaamiseensa.

Wednesday, November 18, 2015

Jaksollisuus, syklit

Jaksollisuus tarkoittaa asioiden toistumista tiettyjen ajanjaksojen välein. Ihmisillä, muilla luontokappaleilla ja muillakin asioilla on omat rytminsä. Sydämesi lyö jaksollisesti, luonnonajat menevät ja vaihtuvat jaksollisesti ja taloussyklit ovat jaksollisia. Nämä rytmit eivät ole aina yhtä pitkiä, mutta ne muistuttavat toisiaan. Jaksollisuuden ja syklien luontaisten rytmien ymmärtäminen auttaa sinua oppimaan, ymmärtämään ja toimimaan paremmin. Ymmärryksesi on vajaa mikäli et ymmärrä luontaisia rytmejä.

Sinä hoidat raha-asiasi paremmin mikäli ymmärrät taloussyklejä. Sinun ei tarvitse tietää tarkasti missä mennään, mutta sinulla tulee olla jonkinlainen käsitys siitä. Taloussyklit ovat sekä lyhyitä ja pitkiä. Lyhyet syklit kestävät noin 5-8 vuotta ja pitkät 75-100 vuotta. Pitkät syklit sisältävät useita lyhyempiä syklejä. Tarkempaa tietoa taloussykleistä voit saada mm. Ray Dalion videosta How The Economi Machine Works joka löytyy täältä Pitkillä taloussykleillä on enemmän merkitystä eri maiden taloudelliseen tilanteeseen kuin yksilöihin. Yksilöt voivat menestyä silloinkin, kun taloudelliset ajat näyttävät pahoilta. Itseasiassa huonot taloudelliset ajat parantavat monien yksilöiden mahdollisuuksia pärjätä muita paremmin.

Luontaisten rytmien ymmärtäminen nopeuttaa oppimistasi. Opit lähes kaiken nopeammin mikäli ymmärrät luontaiset rytmit. Seuraavassa videossa täysamatööri oppii tennissyötön suhteellisen nopeasti hyräilemällä syötön rytmiä. hyräilemälllä syötön rytmiä Syötön opettelu alkaa videossa noin kuuden minuutin kohdalla. Et opi asioita läheskään niin nopeasti ilman rytmin ymmärtämistä. Luonnollisesta rytmistä poikkeaminen valtion velkaantumisessa voi johtaa pidemmällä aikavälillä ongelmiin, kun velka kasvaa nopeammin kuin tuottavuus. Tämä pätee sinuunkin, kun palkkasi kasvaa tuottavuutta nopeammin pidemmän aikaa. Joudut työttömäksi tai laskemaan tulojasi kilpailukykysi tippuessa.

Opettele ymmärtämään jaksollisuutta syklien ja asioiden luontaisten rytmien muodossa, jotta ymmärrät paremmin maailmaa. Voit tätä kautta myös parantaa mahdollisuuksiasi vaurastua. Sinä et voi tarkkaan tietää missä kohdassa syklejä mennään, mutta jonkinlainen tieto niistä helpottaa jo kummasti. Parempi olla suunnilleen oikeassa kuin kokonaan väärässä pätee tähänkin asiaan.


- TT

Wednesday, November 11, 2015

Reaktiot ja Autokatalyysi

Reaktiot

Mies lähtee kuumana kesäpäivänä metsään pitkän kuivuuden jälkeen. Hän kävelee siellä useita tunteja, kunnes hän pysähtyy nälkäisenä tekemään tulen. Hän kerää kasan kuivia puita ja tekee nuotion. Hän saa puut helposti syttymään, kunnes yhtäkkiä tuli alkaakin levitä hallitsemattomasti. Seurauksena syttyy metsäpalo. Puut ja maan kasvillisuus palavat aiheuttaen suurta vahinkoa. Avuksi tarvitaan palokunta. Miehen tarkoituksena oli saada tuli aikaiseksi, jotta hän voisi tehdä ruokaa, mutta ympäristön synnyttämä ketjureaktio saa aikaan metsäpalon.


Edellinen esimerkki kuvaa reaktioita, joita kaksi eri ainetta saavat yhdessä aikaan. Reaktioilla on niin ennustettavia kuin ennustamattomia reaktioita. Kuten lyhyestä tarinasta näet niin mies tavoitteli puiden ja tulen synnyttämää reaktiota, jolla hän onnistuu tekemään ruokaa itselleen. Seurauksena oli sekä toivottu että ei-toivottu reaktio. Yksi reaktio voi muodostaa reaktioketjuja, jotka tuottavat pitkäaikaisia muutoksia. Jokaisella reaktiolla on sekä toivottuja että ei-toivottuja reaktioita. Ne voivat olla joko ennustamattomia tai ennustettavia.


Arvioi omia reaktioketjujasi. Arvioi tekojesi positiiviset ja negatiiviset vaikutukset ja niiden tuottamat reaktioketjut, jotta pääset parhaaseen lopputulokseen. Mikäli negatiiviset vaikutukset ovat suuremmat kuin positiiviset, tulee sinun tehdä asiat joko toisin tai jättää ne tekemättä. Tämän mallintamisen suorittamalla pääset parempaan lopputulokseen. Jättämällä mallintamisen väliin jätät tuloksesi onnen varaan. Suurin osa mallintamisesta tapahtuu aivoissasi huomaamatta, joten sinä et tarvitse aina tietoista prosessia. Vaistosi ovat suurimman osan ajasta oikeassa ja mallintaminen tapahtuu menestyksekkäästi. Kiinnitä enemmän huomiota reaktioketjuihin mikäli teet jotain suurta. Pikkuasioissa reaktioketjujen mallintaminen on turhaa.


Autokatalyysi


Kuvittele itsesi suuren ja menestyksekkään yrityksen johtajaksi. Yritys on tehnyt tuotteen joka on tuottanut vuosien aikana suuren rahasumman ympäri maailmaa. Yritys on tullut pisteeseen, jossa tuotteen markkinoita on lähes mahdotonta kasvattaa. Tuotteessa on monta osaa ja asiakkaat ostavat sitä sen käyttöliittymän helppouden vuoksi. Se toimii kilpailijoita paremmin. Kysymys kuuluu: miten lisätä myyntiä? Yksi vastaus tähän on kopioida helppo käyttöliittymä uuteen tuotteeseen, jossa samaa käyttöliittymää käytetään toisella tavalla. Tuote on suunnattu osittain toista käyttöä varten ja eri asiakkaille. Yksi tällainen yritys on Apple, jonka Ipadiin hyödynnettiin Iphonen käyttöliittymää.


Miten tämä liittyy autokatalyysiin? Autokatalyysin määritelmä on suunnilleen seuraava: Autokatalyysi eli itseään vahvistava reaktio, on reaktio missä ainakin yksi reaktiotuote edistää reaktiota. Applen tuotteiden käyttöliittymä on reaktiota edistävä reaktiotuote. Sinäkin voit käyttää autokatalyysia tuotteistamalla osaamistasi. Voit tehdä konsultointia, jonka yksi reaktiotuote on osaamisesi. Äänittämällä säveltämääsi musiikkiasi voit tehdä levyjä, DVD:itä, musiikkivideoita, jne. Sinun tulee muistaa, että kaikki osaamisesi ei ole tuotteistettavissa. Älä hukkaa aikaasi osaamisesi tuotteistamiseen, jos sille ei ole kysyntää. Mikäli harkitset tuotteistamista niin ymmärrä myös kriittisen massan ajattelumalli ja yhdistä se autokatalyysiin. Jotta voit tuotteistaa osaamisesi, tulee sillä olla kriittisen massan verran kysyntää. Tämä on seurausta siitä, että osaamisesi on niin haluttua, että sen kriittinen massa on riittävä.


Ajattelumallit toimivat harvoin yksittäin. Ne on syytä käydä yksittäin läpi ennen niiden yhdistämistä, koska ajattelun parantaminen on taito. Nämäkin asiat tulee käydä läpi oikeassa järjestyksessä ja oikeaan aikaan. Mikään ei estä sinua tutkimasta asioita itse, mutta älä yritä haukata liian suurta palaa kerralla.


Hyvää viikonjatkoa!


-TT

Thursday, November 5, 2015

Voima/vastavoima Vipu

Viime kerralla käsittelin kriittistä massaa ja Tällä kertaa keskityn voimaan/vastavoimaan ja vipuvarteen. Nämä kaksi ajattelumallia kuuluvat myös fysikaalisiin tosiasioihin. Ne ovat tärkeitä asioita myös raha-asioiden ymmärtämisessä. Tässä kirjoituksessa keskityn selittämään ne mahdollisimman yksinkertaisesti ja selittämään niiden merkitystä raha-asioiden hoidossa. Ne eivät ole niin olennaisia asioita kuin kriittinen massa, mutta niitä hyödyntämällä hoidat raha-asioitasi paremmin.Varsinkin vivun käyttö raha-asioissa pitää ymmärtää. Sitä ei saa käyttää hyväkseen väärin, koska se voi tehdä pahoja tuhoja.


Voima/vastavoima


Kaikilla asioilla on vastavoimansa. Mikäli vaikuttava voima on pienempi kuin vastavoima, liikkuu kappale vastavoiman suuntaan. Huom. Tämä ei ole Newtonin kolmannen lain tarkka tulkinta vaan ajattelumalli. Mikäli yrität nostaa kiveä maasta, tarvitset enemmän voimaa kuin painovoima joka vaikuttaa kiveen. Kiven ollessa paikoillaan ilmassa, vaikuttaa siihen yhtä suuri painovoima kuin voima, jolla nostat kiveä.


Jokaisessa pörssikaupassa on voima ja siihen vaikuttava vastavoima. Nämä kaksi voimaa ovat ostaja ja myyjä. Ilman voimien kohtaamista kauppoja ei synny. Sama pätee kaupantekoon millä tahansa välineellä. Voiman ja vastavoiman suuruudet vaihtelevat hintojen mukaan. Mikäli voimat eivät kohtaa, jäävät kaupat syntymättä. Seuraavat kaupat tapahtuvat siinä vaiheessa, kun hinta liikkuu paikkaan missä voimat kohtaavat. Tämä voi olla joko suurempi tai pienempi hinta kuin aikaisempi. Periaatteessa laki vastaa kysynnän ja tarjonnan lakia. Kysyntää ja tarjontaa voidaan manipuloida, joten et voi suoraan yhdistää näitä kahta asiaa keskenään. Tämän takia sinun tulee aina ymmärtää, että kyseessä on ajattelumalli. Sinulle riittää se, että ymmärrät yksinkertaisen periaatteen, kuten voiman/vastavoiman lain. Tätä yksinkertaista periaatetta voit hyödyntää ymmärtääksesi jokaista tilannetta, jossa on kaksi osapuolta.


Vipuvoima


Voit tuottaa vipuvarrella pienellä voimalla ja suurella liikkeellä suuren voiman ja pienen liikkeen. Joudut käyttämään vipuvartta siirtääksesi suuren kiven silloin, kun voimasi eivät muuten riittäisi sen liikuttamiseen. Vipuvoima voi olla toinen ihminen, työkalu, laina, jne. Saat enemmän aikaan käyttämällä vipua. Vipu ei ole vain hyödyllinen apuväline. Se voi tuottaa myös suurta tuhoa. Voit käyttää dynamiittia kiven tuhoamiseen. Jos käytät sen tuottamaa vipua liikaa, voit räjäyttää itsesi. Älä käytä vipua apuvälineenä mikäli et ymmärrä mitä olet tekemässä.


Suurin osa käyttää vipunaan lähinnä toisia ihmisiä ja asunto- tai opintolainaa. Niiden lisäksi jotkut käyttävät vipuna erilaisia järjestelmiä, kuten automaatiota. Edellämainituista vivuista toiset ihmiset, automaatio ja opintolaina ovat suhteellisen vaarattomia. Asuntolaina on suurin vipuvoima. Se on myös vaarallisin. Liian suuren asuntolainan ottaminen on helpoin tapa hankkia itselleen vaikeuksia raha-asioiden suhteen. Asuntolainan koko on yksilöllinen asia.


Tämän vivun suurin haittapuoli on sen toinen osapuoli eli pankki. Mikäli otat liian suuren asuntolainan, voi pankki määrätä mitä teet siinä vaiheessa, kun lainasi kasvaa suuremmaksi kuin asuntosi arvo. Puhuin asuntoa etsivän ystäväni kanssa viikonloppuna. Hän oli tehnyt tarjouksen eräästä asunnosta, jonka omistaja oli joutunut niin sanotusti pinnan alle. Pankki ei suostunut myymään ystävälleni hänen tarjoamaan hintaan, koska se olisi tehnyt tappiota. Seurauksena on se, että liikaa asuntolainaa vivuttanut henkilö joutuu tekemään, kuten pankki sanoo.


Vipuvoimaa käyttämällä voit saada aikaan paljon enemmän kuin ilman sitä. Sen käyttäminen ei takaa mitään. Käytä vipua harkiten. Se voi tuottaa sinulle suuria tuloksia, mutta myös suuria vahinkoja. Apuvälineiden käyttö voi olla hyväksi mikäli ymmärrät niiden hyödyntämisen seuraukset. Parhaimmat apuvälineet ovat järjestelmät, jotka vähentävät tarvettasi tehdä töitä. Ennen niihin menemistä tulen keskittymään vielä muihin asioihin. 

Hyvää loppuviikkoa!

-TT