Sunday, November 27, 2016

Talouspäätökset osa 1. alustus

Tärkeä osa talousasioiden hallintaa on päätösten tekeminen. Se tapahtuu lähes samoin asiasta riippumatta. Sinulla on rahan suhteen oikkusi ja joudut huomioimaan asioita, joita et muissa päätöksissä tarvitse. Päätöksentekojärjestelmäsi voi jakaa karkeasti kahteen osaan. Vaiston varassa toimivaan ja järjelliseen laskelmoivaan järjestelmään. Ne toimivat yhdessä, joten jako on tehty asioiden yksinkertaistamiseksi. Vaiston varassa toimiva järjestelmäsi tekee päätöksiä salamannopeasti. Järjellinen järjestelmä toimii hitaammin. Vaistosi ovat aina käytössäsi. Ne toimivat joko pienellä hallinnalla tai automaattisesti. Järjellinen järjestelmäsi vaatii ponnisteluja toimiakseen ja suorittaakseen laskutoimituksia. Sekin on aina päällä, mutta toimii pienellä energialla suurimman osan ajasta.



Vaistosi luovat ehdotuksia järjelliselle järjestelmälle, tuottaen vaikutelmia, tunteita ja aikomuksia. Kaiken mennessä hyvin se hyväksyy ehdotukset ja tuottaa niistä vapaaehtoisia toimintoja. Vaiston varassa toimiva järjestelmäsi pyytää järjelliseltä järjestelmältä apua, kun sillä ei ole vastausta ongelmiin. Suurin osa ajatuksistasi ja toiminnoistasi ovat vaistojesi tuottamia. Rationaalisuutesi ottaa vallan asioiden käydessä liian vaikeiksi vaistoillesi. Ne toimivat keskimäärin loistavasti, mutta voivat toimia väärin.



Vaistoillasi on ennakkoluuloja, jotka tuottavat järjestelmällisiä virheitä sopivissa olosuhteissa. Ne voivat myös vastata helpompiin kysymyksiin kuin mitä on kysytty. Ne ymmärtävät logiikkaa huonosti. Et voi sulkea niitä pois päältä. Vaistosi ovat taipuvaisia muokkaamaan tärkeysjärjestyksiä sen mukaan kuinka helposti asiat löytyvät muististasi. Psykologiset taipumuksesi ovat vaistojesi tuloksia.



Järjellinen järjestelmäsi tekee tehottomasti rutiineihisi liittyviä päätöksiä. Teet kompromisseja kahden järjestelmän välillä. Yritä opetella tunnistamaan tilanteita, joissa virheet ovat todennäköisiä. Vältä niitä panosten ollessa korkeita. Rationaalisuutesi toimii parhaiten, kun pystyt keskittymään tiettyyn asiaan. Suurin osa päätöksistäsi ovat vaistoillasi tehtyjä, vaikka voit kuvitella käyttäväsi järkeä. Kummatkin järjestelmät ovat lähes aina oikeassa, mutta vaistojasi on helpompi johtaa harhaan. Jälkimmäisen suurin ongelma on liiallisten ärsykkeiden tuottama päätöksenteon halvaantuminen. Järjestelmiesi toimiessa samaan aikaan voittavat vaistosi lähes aina. Vaistosi voittavat suorittaessasi vaativia laskutoimituksia tai päättelyketjuja, kun niitä vaivataan houkutuksilla.



Pienet ja isot talouspäätökset


Teet pieniä ja isoja päätöksiä. Toiset niistä teet vaistoillasi ja toiset harkiten. Talousasiat eivät ole poikkeus. Pienten päätöstesi vaikutukset kasautuvat pidemmällä aikavälillä. Pidän pienten päätösten roolia isompana, vaikka yksittäiset pienet päätökset eivät aiheuta ongelmia. Tämä sen takia, että teet pieniä päätöksiä paljon enemmän. Yksittäiset isot päätökset, kuten kulutushyödykkeiden ostaminen voivat aiheuttaa suuria ongelmia. Niissä sinun pitää huomioida useampia asioita. Sinun pitää niissä keskittyä myös enemmän henkiseen ja fyysiseen tilaasi. Huonolla tilallasi voi olla suuri vaikutus päätösten laatuun. Pienten ja suurten talouspäätösten erottelu ei ole tarkkaa tiedettä. Oma näkemykseni on, että pieninä talouspäätöksinä voit pitää alle viidensadan euron päätöksiä. Niihin lasketaan päätökset, joissa kokonaisvaikutukset talouteesi ovat tuon verran tulevaisuudessa.


Tahdonvoiman vaikutus.


Tahdonvoima vaikuttaa päätöstesi laatuun. Se on rajallinen, mutta uusiutuu säännöllisesti. Voit kehittää sitä, mutta mikäli käytät sitä tarpeeksi, se alkaa loppumaan. Sitä voit verrata vesivoimalaan, jonka altaaseen ei tule lisää vettä. Käytät osan vedestä ja loput jää altaaseen odottamaan, kun energiaa pitää saada voimalasta. Ilman tahdonvoimasi uusiutumista sinulle jää tietty määrä. Vesivoimalasta et saa lisäenergiaa mikäli vesi on käytetty loppuun. Tahdonvoimalllesi käy samoin. Se uusiutuu parhaiten nukkuessasi. Voit lisätä tahdonvoimaasi myös pitämällä verensokeritasosi sopivana. Se pysyy parhaiten sopivalla tasolla syödessäsi hitaita hiilihydraatteja ja proteiineja. Jos olet väsynyt ja nälkäinen, on sinun vaikeaa käyttää sitä. Mitä suuremmasta päätöksestä on kyse sitä enemmän tarvitset sitä. Säästä tahdonvoimaasi suuria päätöksiä varten.



Liika tieto on pahasta



Liika tieto halvaannuttaa päätöksentekokykysi ja aiheuttaa liian suuren itseluottamuksen. ”Tieto on valtaa”. Tämä kuvaa myyttiä tiedon lisääntymisen hyödyllisyyydestä. En kiistä etteikö olisi parempi tietää jotain kuin se ettei tiedä mitään. Lisätiedolla on ainakin kaksi haittavaikutusta:



  1. Tietyn pisteen jälkeen lisätieto kiinnittää usein huomiosi epäolennaisuuksiin.
  2. Lisätieto johtaa helposti liialliseen itseluottamukseen



Sinulla on aivokapasiteetti, jonka ylittyessä alkaa ongelmat. Seitsemän numeroa oli aikoinaan lankapuhelinverkossa maksimi jota käytettiin. Tämä johtui aivojen kyvystä muistaa maksimissaan noin seitsemän numeroa. Mitä enemmän tietoa saat sitä enemmän käytät sitä väärin. Muodostat oletuksia, joista seuraa lisää virheitä. Oletuksien seurauksena sinun on vaikeampaa ymmärtää olevasi väärässä.



Psykologi Paul Slovic on tutkinut tietomäärän kasvamisen vaikutusta mm. laukkaradalla. Hän pyysi vedonlyöjiä valitsemaan kymmeniä muuttujia, jotka vaikuttivat tuloksiin. Vedonlyöjille annettiin ensin kymmenen hyödyllisintä muuttujaa ja heitä pyydettiin ennustamaan lopputulokset. Sen jälkeen heille annettiin kymmen seuraavaksi hyödyllisintä muuttujaa ja pyydettiin ennustamaan uudelleen.



Lisätieto ei tuottanut parempia tuloksia. Seurauksena oli vedonlyöjien itseluottamuksen nousua ja huonommat tulokset. Yksi syy tuloksille oli, että liika tieto johtaa turhuuksiin keskittymiseen. Syy on se, että liian monien vaihtoehtojen ollessa tarjollaon vaikeaa löytää tärkeimpiä asioita. Yksinkertaista päätöksentekoasi, jotta saavutat parempia tuloksia. Keskity pienempään määrään vaihtoehtoja ja tarvittavaa tietoa keskittymällä asioiden laatuun.

Sunday, November 20, 2016

Viholliset osa 4 muut ihmiset

Muut ihmiset ovat harvoin ongelmasi, kun sinulla riittää rahat vain päivittäiseen elämiseen, vaikka ryhmäpaine voikin muuttaa rahankäyttöäsi. Hännystelijät voivat yrittää hyötyä sinusta, kun he huomaavat sinulla olevan enemmän rahaa. Tämä koskee erityisesti henkilöitä, jotka ovat menestyksensä siivittäminä tienanneet suuria rahasummia. Tämä voi koskea myös hyväpalkkaisia. Ongelmaksi voivat muodostua myös paremmat tai pahemmat puoliskot, joiden rahankäyttötavat poikkeavat omistasi. Jotkut ovat hyviä tuhlaamaan vain sinun rahojasi. Tämä koskee muitakin kuin puolisoita. Usein muiden vaikutus on kiinni sinusta, joten älä syytä muita ihmisiä mikäli annat heidän käyttää rahojasi.

Myös huonoja neuvoja raha-asioiden suhteen antavat henkilöt ovat rahojesi vihollisia. Nykypäivänä rahapelin säännöt ovat hieman muuttuneet. Vanhat neuvot, kuten säästä pahan päivän varalle, tee työtä ahkerasti ja hanki oma asunto voivat olla huonoja. Isompien summien säästäminen pankkitilille on tyhmää, koska pankit eivät maksa järkeviä korkoja. Inflaatio syö säästösi hitaasti. Nykypäivänä on sijoitettava rahansa järkevästi eikä säästäminen pankkitilille ole sitä pitkällä aikavälillä.



 Älä mahdollista läheistesi tuhlaamista

Mahdollistamisen voi tehdä eri tavoin. Yksi niistä on lainan takaaminen. Toinen on liian korkean elintason maksaminen. Kolmas on hänen pelastamisensa rahapulasta yhä uudelleen. Suomessa on yli 350 000 maksuhäiriömerkintäistä. Määrä on kasvussa ja on vaikea nähdä sen vähenevän. Monelle tekee tuskaa selvitä laskuistaan puhumattakaan muiden kustannuksista. Läheisen vaikeuksia ei ole helppo katsoa, mutta auttaminen voi saada myös sinut vaikeuksiin.

Elät maassa, jossa monet elävät yli varojensa. 1980-luvun lopussa monet antoivat lainatakauksia läheisilleen. Tämä ei ole viisasta, vaikka joskus voikin tehdä mieli lainata rahaa läheisilleen. Takauksesi antaa saajalle lupauksen, että hoidat hänen lainansa mikäli hän ei siihen pysty. Tämä on minusta lupa hoitaa asiansa huonosti. Pidät huolen ettei takauksen saajan tarvitse välittää lainanmaksusta. Tämä on hieman brutaali kuva, mutta mikään ei estä saajaa käyttämästä sinua hyväkseen.

Ota takausta miettiessäsi huomioon, että joudut maksamaan takaisin lainan lisäksi sen korot. Et ehkä joudu maksamaan koko summaa, mutta suuren osan korkoineen. Pidä huoli, että sinulla on todella varaa maksaa koko summa ilman ongelmia. Tässä tapauksessa olet todennäköisesti tilanteessa, jossa takauksen pyytäjiä voi olla kyllästymiseen saakka. Pidä huoli, että kaikki ymmärtävät kyseessä olevan yksittäistapaus.

Paremmallla/pahemmalla puoliskollasi voi olla erilaiset rahankäyttötavat. Tilanne voi olla, että puoliskollasi ei ole tuloja ja hän elää sinun varassasi. Tällöin voit helpottaa hänen tilannettaan antamalla mahdollisuuden käyttää rahojasi. Seurauksena voi olla elintaso, johon hänellä ei ole varaa. Tämä ei ole järkevää. Älä anna täyttä mahdollisuutta käyttää rahojasi. Jos annat hänelle rahaa niin rajoita sen määrää. Sovi hänen kanssaan siitä. Kerro tilanteestasi rehellisesti. Suurin osa pariskunnista pystyy hoitamaan tällaiset asiat ilman suurempia ongelmia.

Tilanne jää harvoin yksittäistapaukseksi, kun annat läheisellesi rahaa hänen tuhlatessaan liikaa. Seurauksena on moraalikato eli hän jatkaa samoja tapoja, koska luottaa siihen ettet jätä häntä pulaan. Tätä jatkuu sinun persaukisuuteesi saakka. Tässä tapauksessad elintasosi ei nouse vaan läheisesija sekin vain hetkellisesti. Joskus yli varojen eläminen voi johtua sairastumisesta. Älä anna rahaa yli varojensa elävälle silti ilman ehtoja. Älä anna rahaa myöskään siinä tapauksessa ettei sinulla ole siihen varaa. Ehtoina voit käyttää mm. luottokortin leikkaamista. Tämä toimii vain sinun seuratessa hänen rahankäyttöään. Tämä ei onnistu, jos et ole hänen kanssa tekemisissä jatkuvasti. Keskimäärin paras ratkaisu on jättää rahanjakaminen väliin.

Voit auttaa läheistäsi muuten, kuten ostamalla hänelle ruokaa. Se ei tarkoita suoraa rahanjakoa. Ratkaisu voi parantaa omaatuntoasi. Se ei myöskään tue hänen tuhlaavaa elämäntapaansa kohtuuttomasti. Tämä tulee suurimmalle osalle halvemmaksi. Pidä huoli siitä, että hän ymmärtää ettei muuta rahallista apua ole tulossa. Pidä myös huoli siitä ettei se tule sinulle liian kalliiksi. Pidä huoli siitä ettet osta tarpeetonta luksusta lähimmäisellesi, vaikka autat häntä.

-TT

Sunday, November 13, 2016

Viholliset osa 3. pankit, vakuutusyhtiöt, muut yritykset

Pankit ja vakuutusyhtiöt ovat yksittäisistä liiketoiminta-aloista pahimmat vihollisesi, koska ne pystyvät viemään rahoistasi osan siten ettet voi välttää niitä saadessasi niiltä vähän takaisin. Niiden ansaintamekanismit eivät ole samat, vaikka niissä onkin samankaltaisuuksia. Varsinkin pankit ovat välttämättömiä, koska suurin osa rahoistasi liikkuu tilisiirtoina. Tarvitset vakuutusyhtiöitä suojaamaan itseäsi, perhettäsi ja omaisuuttasi. Vain riittävän rikkaat voivat pärjätä ilman vakuutuksia. Muut yritykset tulevat vihollisina vasta pankkien ja vakuutusyhtiöiden jälkeen.

Pankit ottavat osansa rahoistasi, jotka kulkevat niiden kautta. Yleisin tapa on tilillä olevien rahojesi hyväksikäyttö. Tämä tapahtuu lainaamalla rahaa eteenpäin. Pankki maksaa sinulle pienen korvauksen ja lainaa sen ja suuremman summan suuremmalla korvauksella eteenpäin. Pidemmällä aikavälillä rahojen tilillä pitäminen tulee kalliiksi inflaation syödessä niistä osan. Se tulee kalliiksi. Muista palveuista pankit vievät osansa. Ne voivat tuntua pieniltä prosenteilta, mutta niistä muodostuu pitkällä aikavälillä merkittäviä summia. 

Etenkin luottokortit ovat menoreikä, joiden käyttö olisi minimoitava. Ne muodostavat usein suuren osan palvelumaksuistasi. Pankki- ja luottokorttien suurin ongelma on käytön helppous. Et tunne niitä käyttämällä samanlaista rahoista luopumisen tuskaa kuin käteisellä maksaessasi. Myös tunne siitä, että sinulla on enemmän rahaa kuin mitä luulet voi olla suuri ongelma. Se voi tuoda sinulle vaikeuksia pidemmässä juoksussa. Älä pidä yhtä luottokorttia enempää. Pidä sen luottoraja pienenä tuloihisi verrattuna. Hyödynnä kuukauden korotonta laskuaikaa mikäli saat sellaisen luottokortillesi. Kaikissa korteissa ei ole tätä ominaisuutta, joten tarkista se ennen kortin hankkimista.

Vakuutusyhtiö on parasta liiketoimintaa omistajien kannalta. Sinä olet todennäköisesti häviäjä maksaessasi vakuutuksia. Tämä perustuu todennäköisyyslaskentaan, jossa vakuutusyhtiöt ovat mestareita. Jokaiselle vahinkotyypille on laskettu todennäköisyys ja niitä vastaan on laskettu vakuutuksen hinta. Se on suurempi kuin yksittäisen vahingon keskimääräinen koko kerrottuna tapahtuman todennäköisyydellä. Tällä tavalla yritys saa suuremmassa mittakaavassa aina voittoa mikäli se ei laske todennäköisyyksiä väärin ja/tai alihinnoittele vakuutuksensa. Tämä on harvinaista pidemmällä aikavälillä, koska vakuutusten hinnat nousevat, kun vahinkoja sattuu enemmän. Vain suuri kilpailu alalla voi kääntää tilanteen kuluttajalle mieluisaksi.

Tämä ei ole koko totuus ansaintamekanismista, koska se kerää rahasi pois ennen korvausten maksamista. Nämä rahat se sijoittaa eteenpäin, jolloin se kerää korkoa korolle -ilmiöllä lisäansioita. Tämä kaikki tarkoittaa sitä ettei sinun kannata hankkia vakuutuksia muita vahinkoja varten kuin joihin sinulla ei ole varaa. Tavalliselle ihmiselle kotivakuutus on käytännössä pakollinen. Lisäksi voit harkita muitakin, mikäli vahinko tulisi maksamaan liian paljon. Suurin osa ihmisistä maksaa liikaa vakuutuksistaan ja hankkii liian monta vakuutusta.

Tosiasia numero yksi: Asiakkaana maksat aina yritysten kulut oli kyse bonuksista tai alennuksista. Yritys menee ennen pitkää konkurssiin mikäli näin ei ole. Kannattamattomat yritykset eivät selviä pitkään, koska rahat loppuvat. Tämä on välttämätön markkinatalouteen liittyvä paha. Ilman markkinataloutta Suomikin olisi entisen neuvostoliiton kaltainen kansantalous. Suomeakaan ei voi pitää markkinatalouden mallimaana, koska harvalla alalla on kunnon kilpailua.
Kaupankäyntiä on tehty tuhansia vuosia ja se on muodostunut entistä tärkemmäksi tavaksi kehittää mm. maiden välisiä suhteita. Kaupankäynti on nopeutunut viime aikoina ja ihmiskontaktit ovat vähentyneet. Internetin aikakaudella sinun ei tarvitse asioida myyjän kanssa. Voit luopua rahoistasi äkkiä. Mieti aina tuottaako ostoksesi sinulle sen käyttöaikana maksettua rahasummaa suuremman arvon. Älä tee ostosta mikäli näin ei ole. Parhaimmat kaupat hyödyttävät sekä ostajaa että myyjää.

Hyvää alkavaa viikkoa!

-TT

Sunday, November 6, 2016

Rahojesi viholliset osa 2. Sinä ja byrokraatit

Sinä olet rahojesi pahin vihollinen

Päätät itse raha-asioistasi eniten. Mikään ei pakota sinua maksamaan Suomessa suuria veroja ja eläkemaksuja. Sinä voit muuttaa muualle asumaan. Seurauksena ovat todennäköisesti suurempi palkka ja pienemmät veroluonteiset maksut. Raha herättää tunteita raukkaudesta vihaan. Sinulla on mielipide rahojesi käytöstä. Useimmat hallitsevat rahojaan perstuntumalla. Rahasta puhuminenkin perustuu enemmän perstuntumaan kuin tosiasioihin. Voit keskittyä vähän mm. siihen kuinka paljon sinulla on rahaa käytössä pidemmällä tähtäimellä. Mietit ehkä kuukauden eteenpäin, mutta monille muille sekin on liikaa. Harvalle jää käteen pikkusummia enemmän kuukauden lopussa. Tämä ei ole ongelma asioiden mennessä suunnitelmien mukaan.

Voit syyttää ensimmäisenä muita, kuten korkeaa verotusta ja hintatasoa, kun rahasi alkavat loppumaan tekojesi seurauksena. Tämä on normaalia etkä ehkä kiinnitä siihen huomiota. Voit olla tekosyiden keksimisessä luova. Olen itsekin käyttänyt lähes kaikkia. Seuraavat ovat suosikkejani: ”Ei se tässä konkurssissa tunnu”, ”Kerran se vaan kirpasee” ja ”Kyllä sitä aina jostain lisää saa”. Jokaisella on omansa ja ne vaihtelevat persoonasta riippuen.

”Kunpa minulla olisi enemmän rahaa niin ei olisi rahaongelmia” on ehkä suosituin lause, kun rationalisoidaan persaukisuuttaan. Valitettavasti minulla on sinulle ja itsellenikin huonoja uutisia. Liian vähän rahaa on harvoin oikea ongelma, koska säätelet rahankäyttöäsi. Lisätuloja saadessasi lisäät kulutustasi. Tarvitset todennäköisesti käyttäytymismalliesi muuttamista, jos olet talousvaikeuksissa. Ison summan saadessasi kulutat sen nopeasti mikäli et hallitse rahojasi. Olet yhtäkkiä tilanteessa, jossa kulusi ovat kasvaneet, mutta rahaa ei olekaan. 

Itse olen ollut vastaava tapaus ja eksyn sille tielle vielä välillä, vaikka velkaa ei ole koskaan ollut opintolainoja enempää ja niitäkin on ollut pieni summa. Sinun on pakko muokata käyttäytymistäsi, jos olet talousvaikeuksissa. Se on vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Tämä ei tapahdu yhdessä yössä. Väärät tapasi voivat kyteä pinnan alla ja ponnahtaa sieltä takaisin myöhemmin. 

Sinä et ole vain rahojesi pahin vihollinen vaan paras ystävä joka valvoo niiden käyttöä. Järkevä rahankäyttö ei ole rakettitiedettä vaan yksinkertaista matematiikkaa ja psykologiaa. Sinun ei tarvitse ymmärtää kerto- ja jakolaskua vaikeampaa matematiikkaa hoitaaksesi raha-asioitasi hyvin. Sinun pitää sen sijaan tuntea itsesi ja ymmärtää miksi kulutat. Sinä et myöskään saa luovuttaa, vaikka raha-asioiden hoitaminen välillä tuntuisi vaikealta.



Byrokraatit hyviä kakkosia
Harmi vain etteivät he itse tee juuri mitään saavutuksen eteen. Voit laskea verorahojesi jakamisen heidän teoiksi. Byrokraattien rahanjakaminen on riippumatonta maasta tai maanosasta, mutta määrissä on eroja. Suomi on vertailussa kärkipäässä. Sinun rahojasi ajatellen tämä on huono asia. Jakovaraa he keräävät lähes vain veroilla ja veroluontoisilla maksuilla. Näitä nostetaan vuosi toisensa jälkeen ja kansakunnan kestokyky tulee vastaan. Todennäköisesti tämänkin jälkeen he jatkavat samoin, kunnes luovan tuhon on pakko antaa hoitaa järjestelmän uudelleenrakennus.

Lasken byrokraatteihin kaikki virkamiehet ja poliitikot. En tiedä ovatko teknisesti sama asia. En pidä yhtäkään byrokraattia toista parempana. Kaikilla puolueilla on eturyhmänsä, joiden hyväksi he tekevät päätöksiä: Kokoomuksella mm. EK, SDP:llä ja Vasemmistoliitolla ay-liike, keskustalla maanviljelijät, Vihreillä Greenpeace mm. Greenpeace ja persuilla mm. maahanmuuttokriitikot.

Suomessa byrokraatit vievät parhaimmillaan noin seitsemänkymmentä prosenttia vuotuisista tuloistasi. Tämä koostuu maksamistasi veroista ja eläkemaksuista. Byrokraattien on helppo jakaa rahojasi. He eivät ole vastuussa mistään. Oletko koskaan tavannut Suomessa virkamiestä joka olisi eronnut tai hänet olisi erotettu päätöksistä, jotka ovat koskeneet verorahojen käyttöä?

Virkamiehillä tuntuu olevan mielikuvitus rajana keinoissa kerätä osuutensa rahoistasi. Voit välttää monet verojenkeruutavoista valinnoillasi, jotka vähentävät kokonaisverorasitustasi. Byrokraatit ratkaisevat rahaongelmia lähinnä ottamalla suuremman osan tuloistasi ja varoistasi. Sinun tehtäväsi on pitää huoli, että annat heille mahdollisimman vähän rahaa hukattavaksi. Kaikki verot eivät ole lähtökohtaisesti honoja, koska niillä kustannetaan mm. terveyden- ja tiehuolto, jne. Tehottomuus on niin selkeää ettei lisärahasta ole hyötyä. Ainut mahdollisuus on pakottaa byrokraatit kuluttamaan vähemmän veronmaksajien rahoja pienentämällä heille menevää rahamäärää. Tämä on velvollisuutesi rahojasi kohtaan. Laittomuuksiin ei tarvitse mennä, koska tähän on paljon laillisia tapoja, kuten alkoholiveron maksaminen Suomenlahden toiselle puolen.

Tuesday, November 1, 2016

Lokakuu 2016 Cash +205€ Salkku -1.4%

Lokakuussa kaikki meni niin kuin pitikin lukuunottamatta motivaation puutetta eräässä asiassa.

Lokakuussa odotetut plussat, marraskuussa monta muuttujaa

Lokakuussa sain odotetut plussat. Odotin satasta, mutta sain kaksi. Tämä johtuu siitä, että en muistanut Amazonin maksamien tekijänoikeuspalkkioiden tuloa. Ne olivat viime kuussa juuri tuon satasen. Menot ja tulot olivat lähes odotetut. Marraskuun menot ovat hieman epävarmat, koska niissä on useampia muuttujia, joista en tiedä. Yksi on hampaidentarkistus. Mikäli löytyy reikiä niin se tulee odotettua kalliimmaksi. Toinen on iänikuinen ongelma siitä ostaako uuden talvitakin vai ei. Tämä talvi on jo kolmas, kun mietin vanhan korvaamista uudella. Tähän tarkoitukseen tulee sopivasti veronpalautukset. Mikäli kaikki menee putkeen niin menoni ovat tulojeni suuruiset ennen veronpalautuksia ja talvitakin ostoa.

Pörssissä ei suuria muutoksia

Deutsche Bank teki voittoa, joten ehkä se ei ole heti kaatumassa. Amazon lähetti palkat minulle Deutsche Bankin takaamalla shekillä ja sain siitä rahani, joten sekin tukee oletusta pankin pystyssä pysymisestä. PKC:n kvartaalitulos oli pettymys. Yritys kyllä löytää kasvua ja odotuksia siitä, mutta sen tulokset eivät kasva samalla. Vain Suutari eli edellinen toimitusjohtaja on onnistunut pitämään sen tuloksentekokyvyn viimeisen vuosikymmenen aikana, joten mietin riittääkö yrityksen liiketoiminnan laatu yksinkertaisesti vai löytyisikö jostain parempi paikka rahoille. Odotan ainakin vielä kalenterivuoden loppuun, mutta saa nähdä mitä sen jälkeen teen. Voi olla, että olen vain väsynyt odottamaan ja se on huono asia. Kärsivällisyyttä pitäisi vain olla lisää.

Blogin loppu häämöttää

Tällä hetkellä näyttää siltä ettei motivaatiota ylläpitää tätä blogia enää riitä. Todennäköisesti bloggaaminen henkilökohtaisesta taloudesta loppuu vuoden alussa. Jatkan todennäköisesti kuukausikatsausten kirjoittamista ensi vuoden alun jälkeenkin, mutta uutta materiaalia en enää tule julkaisemaan. Minulla on tietty määrä materiaalia, jonka tulen jakamaan ennen lopettamista. Yksi syy tähän on, että useamman blogin tekeminen samaan aikaan saa ajatukseni harhailemaan liiaksi enkä pysty keskittymään tarpeeksi. Toinen syy on, että minulla ei riitä enää materiaalia kirjoittaa lisää. Suurimman osan oppimastani tämän aihealueen parissa olen jo saanut valmiiksi ja laajemman materiaalin kirjoittamisessa joutuisin nuohoomaan pieniä yksityiskohtia, jotka ovat epäoleellisia kokonaisuuden kannalta. Kaksi edellämainittua syytä ovat blogin lopettamisessa ne suurimmat.

Tällä hetkellä keskityn kirjoittamaan mestarisijoittajat työnimellä kulkevan kirjani loppuun. Nykyvauhdilla uskon saavani sen julkaistuksi tammikuussa 2018. Kahdesta ensimmäisestä kirjastani olen oppinut, että tarvitsen vähintään viikon intensiivistä tekemistä saadakseni kirjan julkaisemiskuntoon, kun teksti on valmis. Se vaatii viikon loman ottamista muista asioista. Tämä onnistuu parhaiten jouluna tai kesällä. Kirjat vaativat aina uutta editointia, jossa vähennetään virheitä ja korjataan julkaisueditorilla ulkoasua ja virheitä, joita tuntuu löytyvän aina jostain lisää.

Minulla on myös suunnitelma kirjaprojektin jälkeen ja aion siirtyä kirjoittamaan Lontooksi. Tämä vaatii uutta harjoittelua. Lähes kaikki henkilökohtaiset nykyopiskelut keskittyvät siihen aikaan, vaikka joudun uutta kirjaani varten käymään vielä hieman läpi uusia asioita. Olen löytänyt hyvän prosessin opiskeluja varten. Olen saanut muodostettua pikkuhiljaa rutiinin, jossa keskityn tosissani muutaman tunnin päivässä uuden oppimiseen kuusi päivää viikossa. Olen myös alkanut keräämään muistiinpanoja jokaisesta kirjasta, joita luen. Nämä muistiinpanot tulevat näkymään myöhemmin kirjoittaessani. Tällä hetkellä keskityn uuden oppimiseen. Uskon pystyväni auttamaan useampia ihmisiä tätä myötä kuin mitä pystyisin mikäli jatkaisin kirjoittamista vain kotimaisella kielellä.

Hyvää loppuviikkoa!

-TT