Monday, May 1, 2017

Huhtikuu 2017 Cash -215€ Salkku -0.03%

Huhtikuun ei voi sanoa sisältäneen yllätyksiä, jos ei lasketa mukaan takatalvea, mutta siitä ei voi ottaa henkilökohtaista kunniaa tai stressiä.

Menot ja tulot suunnillleen odotetut

Huhtikuussa oli kohtuullisen suuret menot. Ne sisälsivät mm. bussilipun heinäkuun ensimmäiseen päivään saakka. Suuria yllätyksiä ei ollut paitsi, että onnistuin saamaan lenkkarit pari kymppiä halvemmalla kuin odotin. Niiden hankkiminen oli taas varsinainen maanvaiva, kuten kaikki muutkin jalkineet, jotka pitää hankkia epämuodostuneisiin jalkoihini. Ne ovatkin ainoa asia, jotka voisin kehostani muuttaa, vaikka se ei olekaan mikään unelmaruumis. Huhtikuun tulot olisivat voineet olla korkeammat. Toukokuussa pääsee makselemaan vakuutuksia ja varsinkin urheiluvakuutusten hinnat nousevat jatkuvasti. Valitettavasti niitä ilman ei voi harrastaa ainakaan näin loukkaantumisherkän ruumiin kanssa. Uskon toukokuussa tulevan takkiin noin 150€ tiettyjen koko vuoden kestävien maksujen vuoksi. Tulot ovat normaalia toukokuuta jopa suuremmat.

Pörsseistä ei paljoa sanottavaa

Salkkuni arvo ei juurikaan muuttunut. Siitä ei ole paljon kerrottavaa. Yleisesti ottaen näen pörssikurssit jälleen kerran hintavina. Tämä koskee niin Suomea kuin ulkomaita. Itseasiassa olen miettinyt viime aikoina, että todennäköisyys väärässä ololleni on kasvanut. Voimme ehkä nimittäin olla tilanteessa, jossa suuremmat taloudet ovat pikkuhiljaa siirtymässä siihen pitkien syklien vaiheeseen missä seurauksena on pari seuraavaa vuosikymmentä kohtuullista talouskasvua. Länsimaissa, kuten Yhdysvalloissa se tarkoittaisi noin parin prosentin keskimääräistä talouskasvua. Uskon suurimpien tuottojen tulevan Aasiasta seuraavien vuosikymmenien aikana ja usko on vahvistunut viime aikoina. Näillä näkymin pyrin sijoittamaan vain kehittyvien maiden ETF:iin, kunnes kotipörssistämme löytyy varteenotettavia sijoituskohteita.

Yksityiselämässä hyviä huonoja uutisia

Huhtikuun ehdottomasti paras asia oli se, että eräät saamani uutiset eivät olleet läheskään niin huonoja kuin olin pelännyt. Tällä kertaa voi sanoa huonojen uutisten olleen siunaus ja helpotus. Niin ei voi aina sanoa. Henkinen stressi asian suhteen häipyi, ainakin toistaiseksi. Tapojen A ja B kehitys otti takapakkia kun niiden päivittäiset toteutumiset olivat n. 75%:ia ja 80%:ia. Yksi syy tälle oli, että olin enemmän vieraissa ympäristöissä mikä on huono tekosyy, mutta toteutunut tosiasia. Ehkä edellämainittu henkinen stressi vaikutti myös asiaan. Toukokuussa olen enemmän kotona. Se voi olla huono tai hyvä asia. Jääköön nähtäväksi.

Kirjaprojekti valmistuu etuajassa

Olin alunperin ajatellut saavani kirjani valmiiksi vasta joulukuun alussa, mutta tällä hetkellä olen saanut siitä valmiiksi noin 75%:ia. Olen hieman yli kaksi kuukautta tällä hetkellä edellä aikatauluani, mutta viimeisten lukujen kirjoittaminen tulee näillä näkymin viemään vähemmän aikaa. Ainakin osa niistä jää myös odotettua lyhyemmäksi mikä vähentää tarvittavaa aikaa. En usko kirjan laadun siitä kärsivän, koska en usko jättäväni yhtään asiaa pois lyhenemisen vuoksi. Pikemminkin kyse on siitä, että pyrin vähentämään päällekkäisyyksiä ja jotkin kirjaani haluamani asiat vaativat vähemmän selittämistä. Vastakohtaisesti, joudun tarkentamaan muutamia asioita mikä voi viedä enemmän aikaa, kun alan editoimaan raakaversiotani. Näillä näkymin pyrin saamaan kirjan valmiiksi syyskuun loppuun mennessä. Mikäli kesästäni tulee tuottoisa, voi se olla valmis jo elokuussa. En lupaa sitä siihen mennnessä. Julkaisen todennäköisesti kirjani loppuosat blogissani vasta varsinaisen kirjan julkaisun jälkeen. Näillä näkymin siirryn bloggaamaan Englanniksi jo elokuun alussa. Näillä näkymin kuukausikatsauksienikin kieli tulee vaihtumaan jossain vaiheessa uuden blogini aloituksen jälkeen.

Hyvää vapunpäivää!

-TT