Tuesday, August 1, 2017

Cash -600€ Salkku + 1.8%

Viimeistä viedään. Tämä kirjoitus on viimeinen kotimaisella kielellä omista asioistani tehty blogikirjoitus. Tämän jälkeen julkaisen vain Lontoolla kirjoituksia. Seuraava ulkomaisella kielellä tuleva todellinen blogikirjoitukseni olen suunnitellut julkaistavaksi viikon päästä 8.8. Laitan silloin linkin tälle sivulle. Heinäkuu meni ”lomalla.” Todellisuudessa se meni lähestulkoon kokonaan uuden kirjani viimeistelyssä. Pääsin lomalle viimeiseksi viikoksi. Miinukset olivat vahvat lomailun vuoksi.

Lomalla tulot jäivät olemattomiksi

Googlelta tulivat mainostulot heinäkuussa, mutta muuten ei tuloja ollut. Niiden suuruus ei päätä huimaa. Menojakaan ei ollut odotettuja enempää, joten bussilipun ostamisen vuoksi miinukset olivat kuutisensataa. Elokuussa menot ovat vielä suuremmat, koska ostan pidemmän bussilipun loppukuusta. Tulot alkavat onneksi juosta taas elokuussa. Niistäkään on tosin vaikea sanoa tarkemmin, koska tilanne tulee elämään vahvasti. Miinuksilla mennään vielä elokuukin.

Pörssissä tuloskausi käynnissä

Helsingin åörssissä ovat toisen kvartaalin tulosjulkistukset tuottaneet monelle sijoittajalle pettymyksiä mikä on näkynyt joidenkin yritysten osakekurssien palautumisena kohti kestävämpiä hintoja. Tätä voi pidemmän aikavälin sijoittaja pitää hyvänä kehityksenä, vaikka suurin osa sijoittajista tuskin on samaa mieltä. Liiallinen innokkuus kostautuu tappioina ennemmin tai myöhemmin.

Trilogian viimeinen osa valmis

Sain viimeisen kotimaisella tehdyn kirjani: Sijoitusoppeja parhailta valmiiksi. Puolentoista vuoden työ tuli valmiiksi ja olen siihen tyytyväinen. Aina voisi tehdä asiat paremmin, joten tämäkään kirja ei ole poikkeus. Näen tämän parhaana kirjanani, mutta jokainen voi tehdä itse johtopäätöksensä lukemalla ne. Omiin kirjoihinsa suhtautuu liian kritiikittömästi, koska ne tuntuvat lähes omilta lapsilta.

Olen pyrkinyt tekemään tämänkin kirjan sillä periaatteella, että siitä tulee mahdollisimman hyödyllinen lukijalleen. Tämä vaatii itsenäistä ajattelua. Se ei muutenkaan ole kaikille vaan jo pidemmän aikaa sijoittaneille. Kirjaa ei pidä ostaa mikäli ei ole sijoittanut pidempään. Eikä sitä pidä ostaa sijoitusvinkkien toivossa, koska se ei niitä tarjoa. Sen tarkoitus on mm. antaa pidempään sijoittaneille parempia työkaluja sijoittamiseen ja kertoa kuinka parhaat sijoittajat eroavat muista. Kirjan raakaversion loppu ilmestyy elokuussa mestarisijoittajat blogissa. En aio sitä editoida. Raakaversio ei ole koskaan kovin hyvä, joten suosittelen valmiin kirjan lukemista mikäli raakaversio herättää lukijan mielenkiinnon

Myyn kirjaa lähinnä Amazonin kirjakaupassa, mutta minulta aiemmin kirjoja ostaneet voivat toistaiseksi hankkia sitä kauttani. Hinta on 25€:a postimaksuineen kauttani. Minulla on kirjoja pieni määrä kotonani, joten tämä mahdollisuus on rajallinen. Tilauksen voi suorittaa laittamalla minulle sähköpostia osoiteeseen rahapeli@yahoo.com.

Henkilökohtaisessa elämässä alkaa vuoden mittainen kokeilu

Elokuussa alkaa allekirjoittaneella elämän uusi vuosikymmen. Heti ensimmäiselle vuodelle olen päättänyt suorittaa kokeilun, jossa olen vuoden päivät ilman pisaraakaan alkoholia. Kyseessä on kokeilu, jonka avulla yritän nähdä pärjäisikö ilman sitä loppuelämän. Vanhentuessa kyseisen nautintoaineen haitat ovat kasvaneet. En edes pidä kovin monen alkoholin mausta, joten sitä ei voi pitää suurena menetyksenä mikäli päätän jatkaa tätä valintaa vuoden jälkeen. Mielenkiinnolla odotan ympäristöni reagointia juomattomuuteeni. Lyhyempien taukokokemusteni perusteella arvioin, että suhtautuminen tulee olemaan vaihtelevaa. Jotkut ymmärtävät hyvin ja toiset taas eivät ymmärrä ollenkaan.

Elokuussa ei uuden blogin lanseeramisen ja kokeulun lisäksi ole muita erikoisia suunnitelmia paitsi täysin vuosien juhlimista. Jatkan tekemisteni tarkkailua. Tulen julkaisemaan Lontoolla tekemisiäni entistä tarkemmin. Mikäli jotakuta kiinnostaa niin suosittelen sitä. Kerron lisää asiasta viikon päästä.

Eipä muuta,

Kiitoksia menneistä vuosista! 

-TT

1 comment:

  1. Tässä on paras, jota saatat tarvita vertailemalla lainoja eri paikoissa vippi heti.

    ReplyDelete