Hyvä itsetunto on tärkeä, mutta
liian suuri ego on huono asia. Sinulla on taipumus yliarvostaa
päätöksiäsi, omaisuuttasi, taitojasi ja saavutuksiasi. Lisäksi
uskot roolisi olevan suurempi menestyksessäsi kuin todellisuudessa.
Arvostat myös itsesi kaltaisia ihmisiä enemmän kuin muita. Lähes
jokainen on lähes jokaisessa asiassa keskimääräisesti parempi,
jos heiltä kysyy asiaa. Jokainen ymmärtää, että keskimääräisesti
parempia tekijöitä voi olla maksimissaan vajaa puolet.
Keräät samanmielisiä ympärillesi
Samanmieliset
henkilöt nauttivat toistensa seurasta enemmän kuin erimieliset.
Liiallinen samanlaisuus aiheuttaa vääristymiä. Katsot maailmaa
liian yksipuolisesti. Erimielisyys on hyvä asia. Toisenlaiset
mielipiteet nostavat oikeassa olon todennäköisyyttä, kun asiat on
perusteltu kunnolla. Vahingot korostuvat erityisesti yrityksissä,
jonka johtokuntaan suurimmat pomot valitsevat ihmisiä, jotka
myötäilevät heitä. Silloin johtajien egot ylikorostuvat mikä
johtaa todellisuuden vääristymiseen. Tarvittavat päätökset
jäävät tekemättä, kun liiketoiminta sitä vaatii.
Menestyksesi on useammin sattumaa
kuin luulet
Yhdeksänkymmentä
prosenttia ruotsalaisista autoilijoista uskoi 1990-luvulla, että he
ovat parempia kuskeja kuin ihmiset keskimäärin. Tällainen usko
paremmuuteen korostuu saavuttaessasi menestystä. Hyvän työpaikan
saaminen voi olla onnea. Olet sattunut ajoittamaan tiedustelusi juuri
silloin, kun työnantajasi on tarvinnut työntekijää. Kyse voi olla
myös siitä, että muistutat päätöksentekijää hänestä
itsestään. Voi olla, että olet huomannut jonkin asian ennen muita
ja olet siksi tehnyt töitä muita viisaammin. Tämä ei tarkoita,
että hoidat asiasi muita paremmin jatkossakin. Sinun pitää toimia
viisaammin ja sitä varten sinun pitää investoida osaamiseesi
jatkossakin.
Sijoitusmenestyksesi voi olla kiinni
tuurista. Olet voinut tehdä oikeita sijoituskohteiden valintoja
tuurilla, vaikka koet olevasi loistosijoittaja. Muutama onnekas
sijoitus voi altistaa sinut suurempien riskien ottamiseen egosi
ylikorostuessa. Otat liikaa lainaa, koska olet onnistunut muutaman
kerran. Oletat onnistuvasi jatkossakin, vaikka sinulla ei ole
minkäänlaisia perusteita sille. Olet vain tehnyt muutaman ”musta
tuntuu” päätöksen ja sinulla on käynyt tuuria, koska kaikkien
omaisuuserien hinnat ovat kasvaneet nousukaudella. Sijoittajat
tekevät usein suurimmat tappiot heti suurimpien menestysten jälkeen,
kun heidän egonsa kasvavat hallitsemattomasti. Suurimmat typerykset
voivat menestyä yllättävän pitkään ennen romahdustaan.
Ole ylpeä itsestäsi
Egon
ylikorostuminen on paha asia. Tämä ei tarkoita sitä ettet voisi
olla ylpeä omista saavutuksistasi. Sinulla pitää olla hyvät
perustelut ylpeydelle. Jos olet harjoitellut pari vuosikymmentä ja
olet oikeasti hyvä siinä mitä teet niin sinun pitää olla ylpeä
itsestäsi. Voit olla nöyrä, vaikka olet ylpeä. Voit olla ylpeä
myös asioista, joissa olet epäonnistunut mikäli olet tehnyt
päätöksen, jossa todennäköisyydet ovat olleet selkeästi
puolellasi. Joskus pienetkin riskit voivat toteutua. Älä keksi
tekosyitä vaan arvioi tekojasi rehellisesti. Joskus egosi voi
ylikorostua niin pahasti, että mielesi kehittää tarinan joka sotii
tosiasioita vastaan. WinCapitaan sijoittaneista osa uskoo vieläkin
kaupankäyntijärjestelmän toimivuuteen, vaikka se on jo ajat sitten
todistettu petokseksi.
Käytä aina
toisen ihmisen oikeata nimeä, kun puhut hänelle. Ihmiset rakastavat
nimensä kuulemista. Viestisi menee paremmin perille. Älä käytä
väärää nimeä, koska vaikka ihmiset pitävät nimestään, on
väärän nimen käyttö vielä vaarallisempaa. Yritä opetella
toisten nimet aina, kun tapaat uusia ihmisiä.
Vastalääkkeet
Pidä lähelläsi
toisinajattelijoita ja pyri keräämään ympärillesi ihmisiä,
jotka ovat valmiita olemaan kanssasi eri mieltä perusteiden kera,
kun faktat sotivat sinun näkemyksiäsi vastaan. Kysy heiltä
mielipiteitä, kun olet tekemässä suuria päätöksiä. Jos
kirjoitat blogia niin julkaise aikomuksesi ennen tekemisiäsi mikäli
se on mahdollista. Vältä paikkoja, joissa isot egot kilpailevat
toistensa kanssa. Wall Streetilla isot egot kilpailevat toistensa
kanssa ottaen isoja riskejä asiakkaiden rahoilla. Älä anna
rahojasi tällaisten ihmisten hoitoon. He häviävät ne ennenpitkää.
Älä ota riskejä, joita et voi perustella kunnolla. Pidä panoksesi
aina hallinnassa mikäli harrastat pelejä, joissa voit hävitä
kaikki rahasi, kuten pokeria. Opeta itsesi erityiseen varovaisuuteen,
kun olet menestyksesi aallonharjalla.
Tämä on toiseksi
viimeinen psykologinen taipumus, jonka käsittelen. Julkaisen vielä
yhden kirjoituksen taipumuksista ja siirryn sen jälkeen kesälomalle.
Palattuani kesälomalta lopetan yksittäisten ajattelumallien
käsittelemisen ja kerään yhteen yhden esimerkin, jossa yhdistyvät
monet ajattelumallit.
Hyvää
viikonjatkoa!
-TT
No comments:
Post a Comment