Monday, January 2, 2017

Vuosi 2016 Cash -995€ Salkku 0.9%

Poikkeuksellisesti en julkaise kuukausikatsausta vaan vuosikatsauksen. Joulukuusta tulee lyhyt yhteenveto alussa. Ei voi paljoa silitellä päätään, kun katsoo mitä sain aikaiseksi vuonna 2016 taloudellisessa mielessä. Satsasin paljon uuden oppimiseen ja toivon sen näkyvän tulevina vuosina myös taloudellisesti.


Joulukuu 2016 Cash -365€ Salkku 3.3%


Joulukuu jäi tappiolle, kuten odotinkin. Tällä kertaa se jäi tappiolle enemmän kuin luulin, mutta sain panostettua tarpeellisiin hankintoihin, kuten uuteen talvitakkiin. Edellinen palveli hyvin, mutta oli hajoamispisteessä. Onneksi etelässä ei ollut kovia pakkasia niin sain venytettyä takin oston alennusmyynteihin. Joulukuun osalta pörssistä ei ole sanottavaa. Henkilökohtainen elämäni oli tasaista ja lähinnä lomaa. Tammikuulta odotan miinuksia noin 150 euroa, koska tarkoitukseni on ostaa matkalippu huhtikuun puoliväliin saakka. Se tuottaa nuo miinukset mikäli mikään ei mene pieleen. Tällä blogilla on elinaikaa käytännössä kaksi kirjoitusta eli ensi viikolle ja sen jälkeen julkaisen vain kuukausikatsaukseni. Motivaationi on vain yksinkertaisesti loppu eikä minulta oikein löydy mitään uutta sanottavaa.


Vuosi 2016 taloudellisesti pettymys


Taloustilanteeni huononi selkeästi vuonna 2016. Tähän on syynä lähinnä tulojen vähyys eli laiskuuteni. Turha sitä on kaunistella. Yleensä taloustilanteeni menee siten, että kesällä tulee reilusti miinusta ja muina aikoina tulee korvattua kesän miinukset. Nyt kävi toisin. Käytännössä tuloja olisi pitänyt olla ainakin tuhannen euroa enemmän eli käytännössä koko alijäämän. Pahimmat epäonnistumiseni tulivat elo- ja syyskuussa. Erityisesti syyskuu on ollut minulle parhaimpia kuukausia saada tuloja, mutta jäin useita satoja euroja edellisiä vuosia vähemmille tuloille.


Budjetoidut menoni eivät sen sijaan ylittyneet mikäli en laske mukaan maksamiani veroja. Päädyin lopulta vuoden alussa ottamaan suuremman veroprosentin kuin olin budjetoinut mikä tarkoittaa suurempia veronpalautuksia vuoden 2016 lopulla. Pyrin tiputtamaan pakollisiin menoihini tarvitsemiani rahasummia parilla sadalla, jotta saan pidettyä 2017 menot suunnilleen samalla tasolla kuin tänä vuonna.Yhtiövastikkeeni nousevat varmaan sen verran. En tiedä niistä etukäteen, mutta en pitäisi sitä yllätyksenä. Muista menoistani en pysty säästämään merkittäviä summia. Tänä vuonna säästin huvibudjetistani hieman, mutta toivottavasti minun ei tarvitse tehdä sitä tänä vuonna. Tarkoitukseni on tuottaa ensi vuonna ylijäämää.


Pörssistä vähän sanottavaa


Outotecin osakkeet tekivät ison loven vuoden 2016 sijoitustulokseen. Myin ne ensimmäisellä vuosipuoliskolla sijoitushistoriani suurimmilla tappioilla, koska hyväksyin tosiasiat liian myöhään. Pörssikurssit liikkuvat ylösalaisin. Suurin yllätys oli Trumpin valinnan aiheuttama pörssikurssien nousu. Jokainen voi kysyä oliko se yllätys, jos katsoo esimerkiksi hänen lupauksiaan yritysverojen laskemisesta. Pelkkä lupaus ei vielä nosta nettotuloksia, joista jää omistajille enemmän, mutta kurssit varmasti ennakoivat sitä. Päätös merkittävästä yritysverojen laskusta 35->15% tarkoittaa merkittävää tuloskasvua pelkästään sen vuoksi. Jokainen voi tehdä itse matematiikan ja nähdä ovatko pörssit nousseet sen jälkeen paljon vai vähän.


Kirjoitushommissa puhaltavat uudet tuulet


Tämän blogin kirjoittaminen loppuu, kuten jo mainitsinkin. Mestarisijoittajat työnimellä kulkevan kirjani raakaversiota julkaisen tulevaisuudessa, kunnes saan sen loppuun. Tein suunnitelman kirjan loppuunsaattamisesta joulukuun 2017 alkuun mennessä. Bloggaaminen todennäköisesti jatkuu sitä pidempään, mutta en osaa kertoa siitä tarkemmin. En koe tarpeelliseksi julkaista koko materiaalia ennen kirjan julkaisemista, koska kommentteja tai parannusehdotuksia ei ole tullut, joten en koe sitä tarpeelliseksi. Pyrin tästä lähin hoitamaan yhden kirjoitusprojektin kerralla.


Aloitan uuden blogini Lontoon murteella joskus vuoden 2017 toisella vuosipuoliskolla. Materiaalin keräämisen sitä varten olen jo aloittanut. Tähän menee joka päivä 2-3 tuntia keskimäärin. Suurin ongelmani tulee olemaan vieraan kielen käyttäminen. Kirjoitusvirheet tulevat lisääntymään ja teksti tulee varmasti olemaan aluksi huonompaa kuin suomeksi. Siis mikäli se on mahdollista :D Todennäköisesti tulen jossain vaiheessa kirjoittamaan myös kirjoja Lontoon murteella, mutta ensin minun pitää harjoitella. Hyvä tapa tehdä se on bloggaaminen. Olen oppinut pitämään kerran viikossa julkaisemisesta, koska se sujuu ilman suuria tuskia. Joskus vähemmän on enemmän.

-TT

No comments:

Post a Comment